F-Rallisarja

Uutiset

Kaksinkertainen hopeamitalisti Samuli Nevä jahtaa nuottimestaruutta


13.11.2017

Paimiolainen vuosien 2010 ja 2014 F-Cupin hopeamitalisti Samuli Nevä palaa tauon jälkeen F-rallisarjaan kirkastamaan kahta kakkossijaansa. Tällä kertaa 39-vuotias Nevä on ilmoittautunut nuottiluokkaan.

– F-rallisarja on ainut järkevä sarja, jota näillä autoilla voi ajaa. Ihan varmaksi en voi vielä luvata, että ajan nuottisarjan. Täytyy nyt vähän seurailla, mihin luokkaan väki lähtee. Mutta jo nyt näyttää siltä, että nuotista lähtee ajamaan melkoinen porukka, jutteli Lounealla työskentelevä tietoliikenneasentaja.

 

– Isäni kanssa kävin katsomassa kisoja ja Lammen Lassen uraa olen saanut seurata pikkupojasta asti. Ensimmäisen kerran olin muistaakseni ralliauton kyydissä Lemmintiellä Mynämäessä tehtaan A-ryhmän Galantissa ja Lasse oli puikoissa. Se taisi olla viimeinen niitti, että tämä on sitä jotain! 90-luvun puolen välin jälkeen, kun Bergin Kalle aloitteli ralliharrastuksen, pääsin hänelle huoltoon. Ne olivat kyllä ikimuistoisia reissuja! Ekat kisat istuin kartturina vuonna 1999 Lyytikäisen Pasin vieressä ja muutama komia ruttukin saatiin aikaiseksi, ainakin Urku-rallissa. Vuonna 2000 ajoin ensimmäisen kilpailun Starletilla ja jo kolmannessa kisassa tuli eka luokkavoitto. Muutaman Starletin jälkeen siirryttiin Corollaan, joka on nykyään Jaakkolan Kallella, jutteli Nevä.

 

 Voittovauhtia Kaasujalka-rallista toukokuulta 2017. (Marko Kyöstilä).

 

Mitä muistoja sarjasta sinulla on?

– Tietenkin päällimmäisinä ovat kaksi mestaruushopeaa ja Nilfisk-rallin voitto vuonna 2014. Se voitto oli kovan työn takana. Kolmeen kertaan olimme lähellä kaataa. Tiukka kilpailu Nikanderin Matin kanssa päättyi meidän hyväksi kahden viimeisen erikoiskokeen onnistumisen takia. Se oli kyllä hyvä ja nautittava kapina.

 

Tavoitteesi kaudelle 2018:

– Mestaruus on ainut mitä haetaan, kahden hopean jälkeen se on aika luonnollinen juttu.

 

Terveiset kilpakumppaneille ja haasteet:

– Totta kai toivoisin paljon kilpailijoita sarjaan! Kovat kisat kasvattavat. Toivottavasti sarjan uudistukset ovat onnistuneita, vaikka itse olen muutamista asioista erimieltä. Ns."pikkuluokka" olisi pitänyt säilyttää ja se mietityttää, että onko sarja "kypsä" nuottiin?? Mutta sen näkee myöhemmin. Toivon sitä, että ne ketkä sarjaan aikoo lähteä ilmoittautukaa ajoissa jolloin sarjan muutokset ja toivottava suosio tulisivat esiin. Nyt kaikki vanhat ja uudet Starat lähtekää mukaan kisoihin, etenkin naapurini Kovasen Seppo. Lahden Otto ei talven kisoihin pääse, mutta toivottavasti tulee mukaan kesällä, niin kuin taitaa olla Reunasen Petunkin kanssa. Tietty vanha autoni Jaakkolan Kallen käsissä olisi kiva nähdä sarjassa.

 

Samuli menossa ovat mukana:

LVI-Kallio Oy, GANT, Puzer, M-Data Motec, Bos-engineering, Saneeraus ja Maalaus Erander, Steel Motor Oy, Endless, Murskemyynti Esa Kallio, PJ-Kiinteistöt Oy, Michelin. Erityisesti haluan kiittää todella suurena apuna olleita Kallion Jussia, Kotamäen Mattai, Kivimäen Juhaa, joita ilman en ajaisi ensimmäistäkään kisaa.

 

Samulin valmistautuu kauteen huolella. Samulin valmistautumista ja myöhemmin kisakoosteita voi seurata facebookista: Rally Team Paimio Ry https://www.facebook.com/groups/152897971401701/

 

Pääkuva: Nevä ajoi yleiseen voittoon toukokuussa 2017 Teijo-Talot –rallissa. (Marko Kyöstilä)

 

Kuvia auton valmistumisesta: 


Takaisin uutisiin