F-Rallisarja

Uutiset

Viime juniorien SM-kakkonen Jere Ämmälä kokeilee nyt siipiään F-rallisarjan yleisessä luokassa


13.02.2020

RJSM hopeamitalisti Jere Ämmälä ajoi viime helmikuussa Kouvolassa luokkavoittoon. (Kuva Toni Ollikainen, tonigraphs.com)

 

Jere Ämmälällä on edessään mielenkiintoinen kausi. Kartanlukija on vaihtunut ja lisenssiluokka noussut juoniorista yleiseen. Lisäksi sarjaksi tälle kaudelle valikoitui F-Rallisarja, jota Ämmälä ei ole aikaisemmin kiertänyt.


23-vuotias Raision UA:ta edustava Jere Ämmälä ajaa tällä kaudella ensimmäisen kautensa F-Rallisarjassa. Viimevuoden junioreiden SM-hopeamitalistilla on nyt edessä nousu yleiseen luokkaan, jolloin kilpailu kovenee entisestään. Ämmälä ajaa luokassa 5, eli isossa ns. "pimeässä" luokassa.


Jere on kärsinyt monien muiden kuljettajien tavoin lumettomasta talvesta ja täten testikilometrejä on kertynyt pyöreät 0.

-Testiä emme ole päässeet ajamaan yhtään ja se tottakai mietityttää. Viimeksi olen ajanut syksyllä Rantarallissa, mutta en anna sen häiritä, vaan lähdemme rohkeasti ajamaan luokkavoitosta, Ämmälä totesi itsevarmana kisaviikolla.

 

F-Rallisarja oli tarkoitus startata jo tammikuussa JMK Rallilla, mutta leudon talven vuoksi kisa siirtyi. Kisan siirtyminen helmikuun viimeiselle viikonlopulle tarkoittaa sitä että sarjan 2. osakilpailussa Ämmälää ei nähdä.

- Valitettavasti ennakkoon varattu talvilomareissu osuu nyt Jämsän kisan kanssa päällekäin ja näin meiltä jää kisa ajamatta. "Nollakisa" tulee nyt käytettyä siinä, mutta pyritään siihen että niitä ei jatkossa enään osu kohdalle.

 

Kangasniemi ralli starttaa lauantaina klo 12 ja Ämmälä/Kärpijoki-pari lähtee matkaan numerolla 63.

 

Tästä löydät kattavan ralli-infon.

 

Teksti: Teemu Varjo


Takaisin uutisiin